tiistai 29. lokakuuta 2013

Varmasti parhaat hirssirieskat ikinä!

Rieskoja on tullut tehtyä varmasti ihan joka lähtöön. Näiden rieskojen pohjana käytin joskus netistä löytämääni ohjetta, jonka tuunasin omaan ruokakaappiini sopivaksi. Ja pitää kyllä sanoa, että voi jösses miten hyviä! Voittaa kyllä mennen tullen kaikki edelliset viritykseni!

Varmasti parhaat hirssirieskat ikinä

1 rkl psylliumjauhetta
1 dl pellavansiemenrouhetta 
3 dl nestettä

Anna turvota n. 10 min ja lisää

5 dl keitettyä hirssiä (kuorettomia hirssinjyviä)
1 rkl hunajaa 
2 tl omenaviinietikkaa 
1 tl suolaa 

Lisää turvotetun seoksen joukkoon ja aja kaikki hienoksi sauvasekoittimella. Lisää 

2 rkl öljyä 
1/2 dl auringonkukansiemeniä
1/2 dl mantelirouhetta

Muotoile taikinasta pellille haluamasi kokoisia rieskoja ja ripottele päälle

auringonkukan siemeniä
rouhittua mustapippuria

Paista 175°  uunissa n. 40 min.


perjantai 4. lokakuuta 2013

Omena-kookospaistos

Yksinkertainen on monesti kaunista ja hyvää. Tähän kategoriaan kuuluu ehdottomasti tämäkin superhelppo ja nopea paistos. Tämän voi tehdä vaikka jo kun vieraat ovat jo kylässä.

Omena-kookospaistos

Vuoan pohjalle

3 - 6  omenaa
1/2 dl fariinisokeria

Taikina

1/2 dl juoksevaa kasvisrasvaa
1,5 dl sopivaa nestettä (mantelimaito, omenamehu)
1 dl fariinisokeria
1 dl mantelirouhetta
1,5 dl sopivia jauhoja (hirssi, vehnä)
2 dl kookoshiutaleita

Kuutioi omenat ja pehmitä mikrossa sokerin kanssa uunivuoassa. Sekoita taikinan ainekset keskenään ja kaada omenoiden päälle. Paista uunissa 200 °C 25 min.