perjantai 21. helmikuuta 2014

Koiranluu kakku


Tämän kakun tein veljeni tyttöystävän synttäreille. Sankari on todella innokas koirafani, joten kakun aihe oli hyvin helppo päättää. Lisäksi toteutus oli nopea ja helppo tehdä tiukalla aikataululla, eikä kakusta tullut yhtään hullumman näköinen, vaikka itse sanonkin! Sisuksiin halusin kokeilla välillä jotain muuta, joten päädyin tekemään appelsiini-suklaamoussen, josta tuli oikein kelvollinen. Tekovaiheessa hylkäsin kakun välistä melko ärmäkän appelsiinimarmeladin, ja vaihdoin sen paljon pehmeämpään banaaniin :D Mutta toimii, se täytyy kuitenkin todeta!


Pohjaksi tein tavallisen 7 munan sokerikakkupohjan, jonka paiston 34 x 24 cm vuoassa. Leikkasin pohjan kolmeen osaan, ja täytin appelsiinisuklaamoussella edellisenä päivänä. Kostutukseen käytin Fantaa.


Koristeluvaiheessa leikkasin kakun luun muotoon ja päällystin sokerikreemillä ennen sokerimassalla kuorruttamista. Sokerimassaa kului 750 g ja se tuntui sopivalle määrälle. Tassunjäljet tein erikokoisilla tyllillä mustasta sokerimassasta samana päivänä, koska näiden ei välttämättä tarvitse kuivua ennen kakkuun kiinnittämistä. Kukat olivat puolestaan jäännös nuorimman synttärikakusta edelliseltä viikolta.

Päällystämistä sokerikreemillä. Pallukoissa reunoilta
leikattua kakkumassaa täytteenä.

Hmm… tästähän tulee mieleen ihan jotain muuta :D

Sokerimassan määrä oli valittu aika nappiin.

Appelsiini-suklaamousse

4 dl vispikermaa
250 g mascarponejuustoa
250 g appelsiinijugurttia (Lidl)
250 g maitosuklaavanukasta
100 g tummaa appelsiinisuklaata (Lidl) 
1/2 dl vaniljakreemijauhetta
1/2 dl sokeria (maun mukaan)

4 liivatetta
tilkka appelsiinimehua

Vatkaa kerma. Sulata suklaa mikrossa. Sekoita suklaa mascasponen, jugurtin ja vanukkaan kanssa ja lisää kerman joukkoon. Lisää kreemijauhe ja mahdollinen sokeri. Liuota liotetut liivatteet kiehuvaan nesteeseen ja vatkaa moussen sekaan. Levitä kakkulevyjen väliin.

Peanut Butter Cup -muffinsit

Lidliin oli tullu näitä ameriikan ihmeitä miniversioina. Ostin näitä muutaman pussillisen, mutta petyin siinä olevan suklaanmakuun.


Ei ollut yhtään suomalaiseen (parempaan tottuneena?!) makuuni, joten päädyin peittämään suklaanmaun, milläs muullakaan kuin muffinssitaikinalla. Ja hyvää tuli, ehkä olisi voinut kuitenkin laittaa useamman namusen saman muffinssin sisään, niin makoisia sattumia olisi ollut enemmän.


Peanut Butter Cup -muffinsit
(n. 12 kpl)

200 g voita
3 dl sokeria
3 munaa
4 dl vehnäjauhoja
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
0,5-1 dl nestettä (laitoin Baileysin jämät)
Reese's Mini Peanut Butter Cup'seja

1. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen hyvin sekoittaen. Lisää jauhot ja lopuksi neste.

2. Laita muffinivuoat puolilleen taikinaa. Laita jokaiseen vuokaan yksi tai useampi Peanut Butter Cup. Täytä muffinivuoat lopulla taikinalla.


3. Paista 200 °C n. 17-20 min

perjantai 14. helmikuuta 2014

Ananas-kookossuklaaleivokset

Tein ystävänpäiväleivonnaisiksi vähän poikkeavanmakuisia suklaaleivonnaisia. Äkkisiltään kookos-ananas-suklaa-yhdistelmä saattaa kuulostaa oudolla, mutta LUPAAN kaikille kookoksen ystäville, että nämä ovat aivan taivaaaallisen ihania!!


Pohja:

4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl ohrakasta
1 rkl vehnäjauhoja
0,5 dl tummaa suklaajauhetta
2 tl leivinjauhetta

Väliin:

1 prk Bona paratiisisose 

Täyte:

2,5 dl vaahtoutuvaa kermavalmistetta (Flora kuohu)
1 pkt ananastuorejuustoa
1 prk kookosmaitoa (tarvitaan vain se "kovettunut" osa)
100 g valkosuklaata
1 rkl vaniljakreemijauhetta
1 tl vaniljasokeria
4 liivatetta

Päällyste:

Suklaaganache

100 g suklaata
1 dl kermaa
1 rkl vaniljakreemijauhetta

1. Valmista pohja. Muna ja sokeri tuhdiksi vaahdoksi, jauhot sihdaten ja nostellen sekaan. Levitä uunipellille. Paista 200 °C 6-8 min.

2. Valmista täyte. Kaavi kookosmaitopurkista vain se kova osa, ja jätä erottunut vesi käyttämättä. Sekoita tuorejuuston kanssa sekaisin. Vaahdota kerma omassa kupissaan ja yhdistä seokset. Sulata valkosuklaa, lisää muiden joukkoon. Samaten vaniljakreemi ja -sokeri, sekaan vain. Liota liivatteet ja kiehauta pieni määrä kookosvettä, ja liuota liivatteet kuumaan nesteeseen. Kaada taas sekaan, ja sekoita tasaiseksi.

3. Leikkaa pohja kahteen yhtä isoon osaan. Laita toinen osa pohjaksi reunalliseen vuokaan (mielellään suht sopivaan), levitä hedelmäsose päälle. Levittele ananas-kookosseos tasaisesti päälle ja nosta toinen pohjan osa kanneksi. Voit myös kostuttaa kantta hieman jos tykkäät vähän märemmästä tortusta (heh heh!). Anna tekeytyä muutama tunti.

4. Valmista suklaaganache. Sulata suklaa ja yhdistä kermaan. Lämmitä seosta sen verran, että se on tasainen. ÄLÄ anna kiehua. Anna jäähtyä jääkaapissa viileäksi ja vaahdota kun olet valmis tarjoamaan leivokset. Jos tuli liian löysää, lisää kreemijauhetta (muuten ei tarvitse). Leikkele sopivan kokoisiksi tai ota kuvioita muotilla. Enjoy!

Joskus Lidl yllättää! Tämä muottisetti maksoi vain 6 € ja siinä mukana
tuli 4 kpl sydänmuottia sekä lasta nosteluun ja muotoon painamiseen.