sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Suolapähkinä-mascarponejuustokakku

Googlailin itseni Snickers-juustokakkuun ja halusin ehdottomasti kokeilla sitä. Koska päädyin tekemään sen kotona valmiina olevista aineista, siitä tuli varmasti vähän erilainen kuin oikea versio. Mutta kaikki ohjeet ovat muunneltavissa kunhan vain vähän viitsii viedä ajatusta pitemmälle, ja tuleepahan samalla hyödynnettyä aineet, jotka muutoin saattaisivat unohtua kaapin perukoille.

Suolapähkinä-mascarponejuustokakku

pohja:

200 g Digestive-keksejä
200 g piparkakkuja
n. 100 g sulatettua voita

Murustele keksit esim. hakkaamalla niitä paksun pakastuspussin sisällä puisella lihanuijalla. Kaada kulhoon ja sekoita sulatetun voin kanssa. Painele irtopohja- tai rengasvuokaan pohjalle ja korkealle reunoille (minun vuoka oli halkaisijaltaan 22 cm).Vuoraa vuoka altapäin foliolla, ja aseta vuoka uunipannulle vesihauteeseen.

täyte:
1/2 pussia Taffel Choko Nut Mixiä (tai vastaavaa)
1 prk Mascarponejuustoa
2 prk pehmeän makuista rahkaa (valio, á 250 g)
2 dl paksua vaniljakastiketta
1-1,5 dl sokeria
3 munaa

Aja Choko Nut Mix muruiksi tehosekoittimella. Ripottele muruset pohjan päälle. Notkista juusto ja lisää muut aineet joukkoon. Kaada pohjan päälle. Paista 160 °C n. 1 tunti.

Kinuskikastike:

2,5 dl sokeria
25 g voita
n. 1 dl kuohukermaa
pieni ripaus suolaa

Laita sokeri paksupohjaiseen kattilaan. Anna sulaa keskilämmöllä sekoittaen kunnes kaikki kökkäreet ovat sulaneet. Lopeta sekoitus ja anna seoksen muuttua kullanruskeasta tummemmaksi sekoittaen kattilaa vain ravistelemalla. Ota pois lämmöltä ja anna seista n. 30 s. Heitä sekaan voi, ja huom! nyt kuohuu! Sekoita kunnes voi on sulanut. Lisää kerma ja sekoita taas voimakkaasti. Lisää hyvin pieni ripaus suolaa (ei tätä välttämättä tarvitse jos käytät suolattua voita). Anna jäähtyä ennen kuin kaadat kakun päälle.


keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Hirssi-puolukkavispipuuro

Vispipuuro on ollut aina lapsuudesta asti yksi suosikeistani. Koska nyt ei sovi manna-, eikä myöskään karkea riisijauho, aloin miettimään onnistuisuko tämä klassikko jotenkin myös hirssistä. Ja onnistuuhan se! Tämä ei perinteiselle versiolle yhtään häpeä maullaan, ja on jopa ehkä terveellisempääkin.

Hirssi-puolukkavispipuuro

1 litra vettä
5 dl puolukoita
2 dl kuorittuja hirssinjyviä
1-1,5 dl sokeria
ripaus suolaa

Laita vesi, puolukat ja huuhdellut hirssinjyvät kattilaan. Keitä kypsäksi, n. 25 min. Lisää sokeria ja suolaa maun mukaan. Aja sauvasekoittimella sileäksi vähän pitempään, että puuroon tulee ilmavuutta. Puuron voi toki surauttaa vielä tavallisellakin vatkaajalla tämän päälle, mutta hirveästi lisää ilmavuutta en mielestäni tähän enää saanut.